Vasta julkaistu tutkimus tuo uusia keinoja astman hoitoon ja voi jatkossa muuttaa astman hoitokäytäntöjä. Hengitysharjoittelua, jossa vastapaine yhdistetään lämpimään höyryyn, ei ole aiemmin kliinisesti tutkittu astman hoidossa. Astma on maailman yleisin krooninen keuhkosairaus. Suomessa sitä sairastaa puoli miljoonaa ja maailmanlaajuisesti 334 miljoonaa ihmistä. Tutkimuksen mukaan lääkkeettömällä hoidolla voidaan saada merkittävää lisähyötyä astman hallintaan. Kotona tehtävällä muutaman minuutin päivittäisellä laiteharjoittelulla saadaan sekä helpotusta astman oireisiin että merkittävä parannus hengityslihasten voimaan. Lisäksi vastapaine- ja höyryhengitysharjoittelu parantaa merkitsevästi keuhkojen toiminnallista tilavuutta.
Hengityslihasvoiman kasvun on havaittu vähentävän hengenahdistuksen tunnetta astmaatikoilla ja parantavan harjoittelukestävyyttä fyysisessä suorituksessa.
Tutkittavat tekivät päivittäin muutaman minuutin harjoittelun hengitysharjoituslaitteella ja jatkoivat normaalisti omaa astmalääkitystään. Kuukauden harjoittelujakson seurauksena tutkittavat kokivat saavansa apua moniin astmaoireisiin, kuten yskään, hengenahdistukseen ja hengitysteiden limaisuuteen. Tutkittavista 56 % raportoi limaisen yskäoireen helpottanen merkittävästi hoidon seurauksena.
Kuukauden harjoittelun jälkeen sisäänhengityslihasvoimavoima oli kasvanut keskimäärin 20 % ja uloshengitysvoima 11 % kontrolliryhmään verrattuna. Merkittävää oli myös, että lihasvoima säilyi tutkimuksen seurantajakson ajan 60 päivää, vaikka harjoittelua ei enää tehty. Näin suurta hengityslihasvoiman kasvua voidaan pitää fyysisesti merkityksellisenä. Hengityslihasvoiman kasvun on havaittu vähentävän hengenahdistuksen tunnetta astmaatikoilla ja parantavan harjoittelukestävyyttä fyysisessä suorituksessa. Parantunut hengityslihasvoima voi tukea myös nopeampaa toipumista hengitystieinfektioista ja vähentää hengityskonehoidon tarvetta.
Tutkimuksessa käytettiin kiuruvetisen Aulis Kärkkäisen kehittämää WellO2-hengitysharjoituslaitetta, jonka hän kehitti omien astmaoireidensa hoitoon. Laite tuotiin markkinoille vuonna 2016. WellO2 on ainoa laite, joka yhdistää ulos- ja sisäänhengityslihasten vastusharjoittelun ja lämpimän höyryn, ja sen teknologia on patentoitu globaalisti. Laitteella on nykyään yli 100 000 käyttäjää.
Tutustu tutkimusartikkeliin:
Clinical Physiology and Functional Imaging: Effects of low workload respiratory training with steam inhalation on lung function in stable asthma: A controlled clinical study
Lisätietoja:
Katri Lindberg
Keuhkosairauksien asiantuntija
katri.lindberg@wello2.com
+358407373712
Tuomas Mattelmäki
Toimitusjohtaja
tuomas.mattelmaki@wello2.com
+358400640403
WellO2 on monipuolinen, keuhkoja vahvistava ja puhdistava hengitysharjoituslaite. Se on kansainvälisesti patentoitu suomalainen innovaatio, jolla on yli 100 000 käyttäjää. Laitetta on saatavana apteekeissa, suurissa vähittäistavarakaupoissa, hyvin varustetuissa urheilutarvikeliikkeissä ja fysioterapiayrityksissä sekä WellO2-verkkokaupassa.