Hengitätkö suulla vai nenällä? Sillä on merkitystä!

Hengitätkö suulla vai nenällä? Sillä on merkitystä!

Mitä kautta sinä hengität?

Onko kummallinen kysymys? Oletko tullut ajatelleeksi sitä, että onko mitään väliä, hengitätkö nenän vai suun kautta?

Aloitetaanko nyrkkisäännöllä ja katsotaan herättääkö se sinussa vastustusta? Nenä on hengittämistä varten ja suu äänenkäyttöä. Pitäähän tällainen kommentti perustella, eli perehdytään vähän siihen, että miksi näin on.

Nenä on luotu hoitamaan ilmanpuhdistus, kostutus ja lämmitys. Nämä kaikki toiminnot ohitetaan, jos hengitetään suun kautta, sillä suusta ei tällaisia toimintoja löydy.

Nenän limakalvot ovat täynnä mikroskooppisen pieniä liikkuvia värekarvoja. Näiden tarkoituksena on napata hengitysilmasta kaikki epäpuhtaudet. Epäpuhtauksia on monenlaisia, mutta esimerkkeinä ovat katupölyt, siitepöly tai esimerkiksi taudinaiheuttajat. Nenän limakalvojen limaa tuottavat solut sitten koittavat heti tuhota nämä elimistöömme pyrkivät häiriköt. Nenä on siis aina mukana kulkeva ilmanpuhdistaja.

Nenän toinen tärkeä tehtävä on kostuttaa hengitettävä ilma. Sisäänhengitettävä ilma muodostaa pyörteitä muhkuraisissa nenäkuorikoissa. Pyöriessään kuorikoissa nenän limakalvot lämmittävät ja kostuttavat sisään hengitettyä ilmaa. Nenän limakalvot säätelevät prosessia supistumalla tai laajenemalla ja tuottamalla sopivan määrän limaa. Limakalvoilla olevat värekarvat taas liikuttelevat limaa. Nenä on siis myös aina mukana kulkeva ilmankostutin ja lämmitin.

No miksi sitten moni kuitenkin hengittää suun kautta ja nenähengitys ei oikeastaan edes onnistu?

Usein suurimpana ongelmana on se, että nenä tuntuu tukkoiselta ja nenän kautta ilma ei kulje. Toinen tavallinen selitys on se, että ilmamäärä nenän kautta ei tunnu riittävän, vaan tulee ”hapen loppumisen tunne”.

No miksi se nenä sitten on tukkoinen?

Syynä voi toki olla erilaiset sairaudet, esimerkiksi jatkuva poskiontelotulehdusten kierre tai jatkuva nuha, nenän karstoittuminen, nenän limakalvojen turvotus tms. Nenän oireilua usein selitetään sairaudella, mutta asiaa voi tarkastella myös toista kautta. Usein nenäongelmat pahenevat tai jopa aiheutuvat siitä, että normaalisti ohitamme nenän ja hengitämme vain suun kautta. Eli kun hengittäminen tapahtuu suun kautta, nenä raukka reagoikin siihen, että se on ohitettu ja se alkaa jatkuvasti vuotaa, eli tulee esimerkiksi vesinuhaa. Tämä on varmasti monelle tuttua lenkillä, eli kun urheilet kovemmin, niin monelle ilmaantuu vesinuhaa. Usein ajatellaan, että tämä johtuu siitä, että ilma on kylmä tai ilmassa on epäpuhtauksia. Tämäkin saattaa olla syynä, mutta yleensä reagointi johtuu siitä, että nenä on ohitettu. Kun hengitämme suuremmin suun kautta ja nenän verisuonet supistuvat. Verisuonet supistuvat, koska nenän typpioksidin tuotanto vähenee ja nenän limakalvot alkavat luovuttamaan limakalvojen kosteutta ulospäin ja syntyy vesinuhaa. Nenän tuottaman typpioksidin tehtävänä on laajentaa verisuonia nenässä, mutta myös koko kehossa.

En minä saa tarpeeksi ilmaa nenän kautta, kun urheilen niin kovaa!

Nenä on luontainen vastus hengittämiselle, mutta todellisuudessa nenähengityksellä elimistön happeutuminen on parempaa kuin suuhengityksellä. Eli lihakset hapettuvat jopa 15% paremmin nenän kautta hengittämällä, kuin suurella suuhengityksellä, jossa ilmamäärä on suurempi. Kuitenkin vastushengitys tuntuu raskaammalta ja jos olemme tottuneet suuhengittämiseen, niin elimistömme matala hiilidioksiditaso laukaisee hengityskeskuksessamme käskyn, että ”hengitä hyvä mies hengitä”.

No voinko sitten opetella takaisin nenähengitykseen?

No kyllä, mutta työtä se vaatii! Ensimmäisenä meidän tulee palauttaa nenä toimintakuntoon. Suomalainen innovaatiotuote WellO2-laite on hengitysvastusharjoittelulaite, johon on yhdistetty lämmin höyry. Kun wellottelet nenämaskilla säännöllisesti, esimerkiksi 2-5 edestakaista Wello-hengitystä aamuin illoin, palautat nenän limakalvojen kosteustasapainoa ja samalla harjoitat nenänielun lihaksia. Wellottelun edestakaisen harjoittelun yksi tärkeimpiä hyötyjä on kuitenkin se, että samalla alat harjoittamaan taas myös hengityskeskustasi siihen, että et hengitä suuresti ulos kaikkea hiilidioksidia kehostasi, vaan siedät hiukan korkeampaakin hiilidioksiditasoa, joka on edellytyksenä sille, että pystyt siirtämään nenähengityksestä saatavan hapen paremmin lihastesi käyttöön. Kun elimistösi tottuu korkeampaan hiilidioksiditasoon, niin myös lihasten ns. maitohapen tuotanto on vähäisempää, joten suorituskykysi on parempaa myös tätä kautta.

Eli vielä suomeksi, mitä minun tulisi tehdä?

Eli jos kärsit etupäässä nenäongelmista tai olet suuhengittäjä, niin ota WellO2- laite käyttöösi ja tee harjoitteluita etupäässä nenämaskin kautta. Tee harjoittelut säännöllisesti aamuin illoin. Nenän rakenteet ovat ahtaat ja aluksi harjoittelu voi tuntua hyvin raskaalta. Ole itsellesi armollinen ja aloita 2-5 edestakaisesta Wello- hengityksestä ja toista sarja 2-3 kertaa, aamulla ja illalla. Käytä aluksi 0-vastusta ja sekin voi tuntua aluksi hyvin työläältä. Lohduta itseäsi sillä, että jos nenä on pitkään ohitettu tai sinulla on ollut paljon erilaisia nenäongelmia, niin silloin rakenteet ovat ahtaat ja vastuksen kuuluukin tuntua raskaalta. Voimme verrata sitä siihen, että ei kukaan voi harjoittelematta juosta 10km tuosta vaan, vaan siitäkin pitää harjoitella. WellO2 on sinun hengitysteiden kuntosalisi, eli lyhyitä sarjoja, pienellä vastuksella ja säännöllisesti. Lupaan sinulle, että vaikutuksen huomaat nopeasti! Meillä on paljon nenäongelmaisia käyttäjiä, jotka kertovat, että säännöllinen harjoittelu on tuonut heille suuren avun.

 

Kirjoittajana Katri Lindberg sairaanhoitaja yamk ja WellO2 tuotepäällikkö.

Katrilla on pitkä työkokemus erikoissairaanhoidosta. Katri on toiminut sairaanhoitajana ja kuntoutusohjaajana keuhkosairaiden parissa ja omaa vankan kokemuksen erilaisista keuhkosairauksista ja niiden hoidosta ja kuntoutuksesta. Lisäksi Katrilta löytyy erikoisosaamista hengityssairauksien hoidossa käytettävistä apuvälineistä.

 

Lue lisää hengitysharjoittelusta WellO2-laitteella klikkaamalla tästä. 

 

Takaisin blogiin

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.