Vaikeasta hengitystieinfektiosta toipuminen on yleensä hidasta. Joskus esimerkiksi keuhkokuumeen sairastaneelle annetaan ohje, että toipilasvaihe voi olla jopa 6 kuukautta. Kroonista keuhkosairautta sairastavalle kerrotaan, että sairauden pahenemisvaihe on verrattavissa sydäninfarktiin. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikea keuhkoinfektio voi jopa tuhota keuhkokudosta pysyvästi. Kun keuhkokudos tuhoutuu, toipuminen on hitaampaa ja hengittäminen kokonaisuudessaan muuttuu. Kun keuhkokudos tuhoutuu infektion tai sairauden seurauksena, asettuu hengityslihasvoiman kunnon entistä tärkeämpään rooliin. Karkeasti voi siis sanoa, että jos menetetään keuhkojen toimintakykyä, lihasvoiman tulee kompensoida tämä puuttuva kapasiteetti.
No mitä se kuntoutus sitten tarkoittaa?
Hengitystieinfektiossa keuhkojen tulehdustila muodostaa keuhkoputkiin limaa. Ylimääräinen ja hengitysteihin kertynyt lima hankaloittaa hengittämistä ja toimii elatusalustana uusille taudinaiheuttajille. Lima on siis syytä saada pois hengitystiestä, jottei se altista jälkitaudeille, kun vastuskyky sairauden jälkeen on vielä heikko.
Vaikea keuhkotulehdus tekee liikkumisesta hankalaa, koska usein pienikin rasitus aiheuttaa hengästymisen tunnetta. Usein onkin vaikea huomata, johtuuko tämä hengästymistä vai hengenahdistuksesta. Nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että hengästyminen menee nopeasti ohi pienellä levolla ja hengenahdistus on pidempään jatkuva puristava tunne rintakehällä. Vaikean sairauden jälkeen näitä kuitenkin on vaikea erottaa, koska kunto on heikko, mutta myös keuhkokudos reagoi rasitukseen poikkeavasti, esimerkiksi niin että keuhkoputket painuvat kasaan.
Vaikean sairauden jälkeen lihasvoimaa täytyy palauttaa hyvin rauhallisesti. Lihasvoiman palautuminen on kuitenkin tärkeää, koska se vaikuttaa meidän yleiseen vastuskykyymme kohentavasti.
Tulehdustila keuhkoissa saattaa myös vaikuttaa hengitystapaamme niin, että ns. keuhkotuuletus heikentyy, eli hengitämme hyvin pinnallisesti, jolloin keuhkomme eivät toimi maksimaalisesti ja jopa kaasujen vaihto, eli hapen saaminen elimistöön ja hiilidioksidin poistuminen voi häiriintyä. Tämä saattaa aiheuttaa ylihengittämistä, josta pois oppiminen voi olla vaikeaa.
Kuinka kuntoutumista voi tukea?
Lepo ja rauhallinen liikunta ovat tärkeitä. Suomalainen innovaatiotuote WellO2 on vastapaineellinen hengitysharjoituslaite, johon on yhdistetty vastusharjoittelu ja lämmin höyry. Vastusharjoittelulla voidaan tehostaa syvähengitystä ja samalla aktivoida hengityslihaksia. Sisäänhengityksessä lämmin höyry hoitaa ja kostuttaa limakalvoja, sekä auttaa nostamaan limaa keuhkoputkista helpommin pois yskittäväksi.
Terve hyvinvoiva limakalvo on hyvin tärkeä osa vastuskykyämme ja siitä huolehtiminen tukee hengityselimistömme normaalia toimintaa. Hyvinvoiva limakalvo on elimistömme ensimmäinen palomuuri uusia taudinaiheuttajia vastaan.
Vaikean keuhkotulehduksen jälkeen hengenahdistusoire voi vaivata pitkään. Hengitysvastus avaa keuhkoputkia ja helpottaa nopeasti sekä yskää että ahdistusoiretta. Samalla se vahvistaa hengityslihaksia, jolloin suorituskyky rasituksessa paranee. Vastusharjoittelu myös rauhoittaa hengitysrytmiä, joka tehokkaasti kitkee tavan ylihengittää. Rauhallinen hengitysrytmi rauhoittaa myös mieltä ja illalla tehty harjoittelu parantaakin unenlaatua, jolloin pystymme maksimoimaan myös unen tervehdyttävän vaikutuksen.
Kaikki kuntoutuminen vaatii työtä, mutta helpointa on aloittaa hengittämisestä, sillä se vaikuttaa kaikkeen muuhun elimistössäsi.
Pikaista paranemista sinulle!
Kirjoittajana Katri Lindberg sairaanhoitaja yamk ja WellO2 tuotepäällikkö.
Katrilla on pitkä työkokemus erikoissairaanhoidosta. Katri on toiminut sairaanhoitajana ja kuntoutusohjaajana keuhkosairaiden parissa ja omaa vankan kokemuksen erilaisista keuhkosairauksista ja niiden hoidosta ja kuntoutuksesta. Lisäksi Katrilta löytyy erikoisosaamista hengityssairauksien hoidossa käytettävistä apuvälineistä.
Osta WellO2 itsellesi täältä: https://wello2.fi/collections/kaikki-tuotteet/products/wello2